UUTISIA 20.1.2012 Maggies oli kauden avaus- startissaan Vermossa mukana 10-avauksessa ja jaksoi mukavasti neljänneksi. Ensi keskiviikkona Vermossa starttaa Demonic Design. Valtaosa tallin hevosista on tehostetussa talvitreenissä latautumassa kohti alkaneen kauden koitoksia. 13.1.2012 Kontroll Broline jatkoi voitolla myös Kouvolassa torstaina. Voitto irtosi näppireissun päätteksi lyhyellä kirillä toisesta parista ulkoa. 8.1.2012 Kontroll Broline kiri hienosti 10 000 euron arvoiseen voittoon Suomen ja Ruotsin yhteisissä 75-raveissa lauantaina Vermossa. Hevonen oli loistava pikku tauko huomioiden ja myös kuskin ajosuoritus osui nappiin! 3.1.2012 Demonic Design avasi tallin ravikauden 2012 parhaalla mahdollisella tavalla, voittamalla Teivossa ajalla 19,0ake. 26.12.2011 Tallin hevoset painiskelleet koko loppuvuoden huonojen veriarvojen kanssa, mutta nyt tilanne näyttäisi menevän parempaan suuntaan. Tänään startannut Glenwood oli kuitenkin sairastelun jäljiltä kaukana parhaastaan ja jää nyt talvitauolle latautumaan kohti ensi kautta. 22.11.2011 Valtaosa tallin hevosista sairastauolla, ainoa starttiin ilmoitettu on torstaina Kouvolassa kilpaileva Kontroll Broline. 12.11.2011 Kontroll Broline palasi tukkoisen Vermon startin jälkeen tasolleen ja kiri hurjasti loppusuoraa Kouvola-ajossa. Hevonen tippui väsyneiden takana aivan hännille takasuoralla, mutta vauhdikas loppu- riuhtaisu nosti hevosen 2000 euron arvoiselle nelossijalle ajalla 15,9ke. Lähes kaikki muut tallin hevoset ovat sairaslomalla ja osittain myös lääke- kuurilla. 10.11.2011 Viime päivinä startanneet tallin hevoset ovat flopanneet pahasti ja virustaudin oireita on ilmassa. Veriarvot ovat laskeneet roimasti usealla hevosella ja myös tulehduksia hengitysteissä on löydetty. Poisjääntejä on luvassa tälle viikolle. 3.11.2011 Tallin hevoset palailevat rokotustauolta tositoimiin. Vermossa aloitti Kontroll Broline, joka oli tauon jäljiltä odotetustikin kaukana parhaastaan ja nappasi rutiini- suorituksella nelossijan. Lauantaina aloittavat suoraan kivikovista V75- finaaleista Glenwood, Johnny Muscles sekä Maggies Boy. Tiistaina Teivossa tulessa Principal Value, Fast Decision Ås sekä A Saint Run. 12.10.2011 Kontroll Broline otti Teivossa kirivoiton ajalla 16,6ake. 10.10.2011 Mikkelin Kultadivarista tallin hevosille hopeaa ja pronssia. Glenwood kiri joukon hänniltä lopussa kakkoseksi ja Johnny Muscles punnersi lopussa sisältä kolmanneksi. 4.10.2011 Maggies Boylle kolmossija Teivon Hopeadivarista lauantaina. Glenwood ei ehtinyt takajoukoista kärkeen. Tulevana lauantaina Mikkelin Kultadivarissa mukana Johnny Muscles sekä Glenwood. 30.9.2011 Keulassa Solvallassa juossut Kontroll Broline sai matkalla lähdön statisteihin luokiltellulta valjakolta käsittämäntöntä prässiä, mutta taisteli hienosti voitosta aivan kalkki- viivoille asti, ollen lopulta neljäs uudella volttiennätyksellään 15,4ke. Lauantaina Teivon V75-kierroksella kilpailevat Glenwood sekä Maggies Boy. 26.9.2011 Turun finaalikierroksella startanneet molemmat hevoset olivat sijoituksiaan parempia. Maggies Boy jäi lopussa vaille kiritilaa ja Glenwoodin juoksu meni vaikeimman kautta hevosen jäätyä alussa kolmannelle radalle. Mikkelissä sunnuntaina avausstarttinsa Suomessa tehnyt Principal Value paikkasi lähtölaukkansa hienosti sijoittuen kakkoseksi, niukasti voittajalle häviten. 17.9.2011 Lappeen Kultadivarissa Glenwood ei löytänyt lopussa kiritiloja ja sijoittui neljänneksi. Maggies Boy kiritti rinnalla sijoittuen viidenneksi. 11.9.2011 Kontroll Broline oikein helppoon keulavoittoon Forssassa lauantaina. 2.9.2011 Kontroll Broline kiri tuulispäänä Solvallan loppusuoraa keskiviikkona, mutta ei aivan ehtinyt tavoittaa karkuun päässyttä M.T. Globetrotteria. Solvallan voitto jäi tällä kertaa puolen hevosenmitan päähän, mutta kakkos- sija oli lähtöradalta 12 loistava saavutus. Mukana myös ollut Glenwood alkoi lämmityksen jälkeen mystisesti arkomaan toista etujalkaansa ja joutui jättämään startin väliin. Perjantaina tehdyssä eläinlääkärin tarkastuksessa hevosella oli kuitenkin taas kaikki hyvin. 27.8.2011 Johnny Muscles asiallisen kirin jälkeen takajoukoista viidenneksi Jyväskylän Kultadivarissa. Ensi keski- viikoksi ovat tallin hevosista Kontroll Broline sekä Glenwood ilmoittautuneet Solvallaan. Molemmille hevosille osunut käsittämättömästi lähtörata 12, joten menestymisen mahdollisuudet molemmilla ovat hyvin minimaaliset. 20.8.2011 Kontroll Broline helppoon keulavoittoon Turun maililla. Johnny Muscles sijoittui turussa neljänneksi. Glenwood sai Tampereella myöhään kiritiloja ja spurttasi lopussa kolmanneksi. 13.8.2011 Glenwood kiri Forssassa hopeasijalle. Hevonen jatkaa heti tiistaina Tampereella. Fast Decision Ås ei kyennyt nousemaan hitaan matkavauhdin jälkeen kovassa lopetuksessa kärkisijoille. 10.8.2011 Lauantaina Forssan V75- raveissa kilpailevat Glenwood sekä Fast Decision Ås. 1.8.2011 Teivon Kuninkuusraveissa Kontroll Brolinelle kakkossija. Glenwood sijoittui Kultadivisioonafinaalissa kuudenneksi. 21.7.2011 Vermossa startanneet hevoset eivat aivan yltäneet odotuksiin ja saaliiksi sijat 5, 6 ja 7. Maanantaina Loviisan Suviajossa kilpailee Maggies Boy. 10.7.2011 Johnny Muscles taisteli keulasta kakkoseksi Kaustisen Kulta- divarissa. Je T`aime ehti juuri ennen linjaa ohitse. Glenwood kärsi balanssi- ongelmista ja jäi hännille. Maanantaina Loviisassa tallista aloittaa A Saint Run. Uusimpana tulokkaana talliin saapui viime viikolla Principal Value. 1.7.2011 Kontroll Broline helppoon keulavoittoon Lappeessa ajalla 15,2aly. Lauantaina Suur-Hollola -viikonlopun kovatasoisessa Hopedivarissa toivottomalta lähtöradalta 12 starttaa Maggies Boy. 27.6.2011 Rovaniemen Juhannusmaililla ei Glenwood harmillisesti löytänyt kiri- tiloja lopussa. Kuskin mukaan käsissä olisi ollut voittajan ohjat. Johnny Muscles kärsi samassa lähdössä odotetusti takarivin lähtöpaikasta, eikä pystynyt kärkeen. Tulevana perjantaina Kontroll Brolinen välietappina mailin kisa Lappeessa ja lauantaina Jokimaan kivikovaan Hopeadivariin osallistuu Maggies Boy toivottomalta lähtö- radalta 12. 14.6.2011 Keskiviikkona Vermon maililla Johnny Muscles sekä Maxi Lotus. Lauantaina Kouvolan Kymi GP-raveissa kilpailee Glenwood sekä Kontroll Broline. 12.5.2011 Kontroll Broline hopeasijalle Vermon Junioriliigassa uudella voltti- ennätyksellään 16,6ke. Lauantaina Killerin Pronssidivarissa kilpailee Brutus Superba ja maanantaina Kouvolassa aloittaa Suomi-uransa Fast Decision Ås. 2.5.2011 Brutus Superba kiri voittoon Forssan Vapunpäivän raveissa. Tänään Jyväskylässä tavoittelee Killerin Eliitin finaalipaikkaa Johnny Muscles. 29.4.2011 Johnny Muscles jaksoi lupauksia herättävästi viidenneksi Vermon kuolemanpaikkajuoksun jälkeen, vaikka avauskierros oli 10,5-vauhtinen. Glenwood kiri samassa lähdössä kalkkiviivoilla neljänneksi ja sai hyvän prepareen lauantain Voimaliigaa varten. 25.4.2011 Kouvolasta saaliiksi Brutus Superban kakkossija sekä Kontroll Brolinen kolmossija. Vermon keski- viikkoisessa taktiikkakilpailussa nelos- sijalle kirinnyt Glenwood jatkaa yhdessä Johnny Musclesin kanssa Vermon maililla keskiviikkona. 19.4.2011 Maggies Boy helppoon keula- voittoon Kouvolassa ajalla 15,7ake. Keskiviikkona Vermossa kilpailee Glenwood. 5.4.2011 Kontroll Broline avasi voitto- tilinsä Kouvolassa sunnuntaina. Voitto- aika oli olosuhteisiin nähden hyvä 18,5ake. 3.4.2011 Glenwood tuikkasi hienosti kolmanneksi Jokimaan kovassa lähdössä vaikkei kiritilat auenneet ikinä kunnolla. Johnny Muscles ei intoutunut takaa ohituksiin. Lauantaina Forssassa kilpailleen Maggies Boyn henki ei kulkenut lainkaan märissä olosuhteissa ja hevonen vaipui takajoukkoihin. 27.3.2011 Kouvolasta saldoksi Maggies Boyn kakkossija ja Glenwoodin kolmos- sija. Johnny Muscles seurasi lopussa viidenneksi ja Kontroll Broline menetti kärkisijan loppukaarteen laukkaan jääden lopulta jäännösrahoille. 23.3.2011 Ensi lauantaisissa Kouvolan Nostalgia-raveissa kilpailee neljä tallin ravuria. Ykkössarjassa mukana kolmikko Maggies Boy, Glenwood sekä Johnny Muscles. Päivän avaus- lähdössä kilpailu-uransa aloittaa Kontroll Broline. 17.3.2011 Kontroll Broline läpäisi koe- lähdön Jokimaalla ajalla 20,1. 13.3.2011 Johnny Muscles seurasi hienosti kolmanneksi kivikovassa Helsinki-ajossa. Myös Hornet Point kykeni kolmanneksi omassa lähdössään. Hornet Point jatkaa Pilvenmäki-Special karsinnoissa perjantaina Forssassa. 7.3.2011 Torstaina Kouvolassa starttaa Maggies Boy, lauantaina Vermossa Johnny Muscles sekä Hornet Point. 25.2.2011 Hornet Point aloitti voitolla Jokimaan lounasraveissa keulajuoksun jälkeen. Lauantain V75-raveissa Kuopiossa mukana Maggies Boy. 20.2.2011 Maggies Boy otti nelossijan Lappeen Kultadivarista. Johnny Muscles oli odotetusti tukkoinen eikä aivan jaksanut rahasijalle. 6.2.2011 Keskiviikkona Vermossa jatkaa Maggies Boy. Muu tallin kalusto pysyy vielä piilossa kilparadoilta ja treenailee tehokkaasti tulevaan kilpailukauteen. 30.1.2011 Maggies Boy aloitti vuoden Jokimaan kolmossijalla. Brutus Superba joutui jättämään lähdön väliin. 24.1.2011 Talli aloittaa kautensa tulevana sunnuntaina Jokimaalla. Tuolloin starttaavat Brutus Superba sekä Maggies Boy. 18.1.2011 Talvitreenit sujuneet edelleen suunnitelmien mukaisesti. Hyväluminen talvi on mahdollistanut monipuolisen valmentamisen. 11.1.2011 Tallin hevoset pyrkivät treenaamaan tehostetusti tammikuun ajan, kilometrejä on päästy keräämään jo mukavasti. Tarkoitus olisi, että ensimmäiset hevoset starttaisivat tammi-helmikuun vaihteessa. 3.1.2011 Talli on sairaslomansa pitänyt ja aloittanut valmistautumisen kauteen 2011. Tänään on on ensimmäiset hevoset treenailleet ja huomenna jatketaan. 24.12.2010 Salo Stable toivottaa koko raviurheilevalle Suomelle oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä menestystä vuodelle 2011! 22.12.2010 Kaikki tallin hevoset aloittivat lääkekuurin maanantaina ja ovat pois treenistä loppuvuoden. Tallia riivannut sairastumiskierre pyritään nyt katkaisemaan, eikä starttaamisten kanssa pidetä kiirettä. 18.12.2010 Johnny Muscles esiintyi juuri samalla lailla kuin muutkin tallin hevoset viime viiikkoina. Kaikille yhteistä on ollut, että hengitys ei ole ollenkaan toiminut lopussa. Pitkin syksyä on hevosia pitänyt lääkitä hengitystieinfektioiden vuoksi ja tuntuu että näistä infektioista ei olla päästy kunnolla eroon. Hevoset vetäytyvät nyt ensin lepoon, sitten aloitetaan tehokas treeni ensi kautta varten. 16.12.2010 Onnistumiset ollet vähissä viimeisimmissä lähdöissä. Johnny Muscles pilasi laukkaan Teivossa ja Brutus Superba sekä Maggies Boy jäivät kuolemanpaikoille lähdöissään. Lauantaina parannusta asiaan lähtee tavoittelemaan Johnny Muscles. 10.12.2010 Maggies Boy kykeni ainoastaan rahasijalle takajoukoista Jokimaalla. Glenwood on kilpaillut nyt kaksi kertaa kaukana parhaastaan, hevonen jättää Jokimaan Kultadivari- finaalin väliin ja vetäytyy talvitauolle. Lauantaina Teivossa palaillee sairas- tauolta Johnny Muscles. 1.12.2010 Brutus Superba keulavoittoon Vermossa! Kerrankin tuurit olivat puolellamme eikä aina vastaan - kakkos- sija kääntyi voitoksi selästä kiritilaa saaneen laukattua maaliin. Myös Maggies Boy esitti tulemisen merkkejä ja kiri pirteästi. Glenwood kärsi pienistä ongelmista eikä onnistunut odotetusti. 28.11.2010 Keskiviikkona Vermossa Kilpailevat Glenwood, Maggies Boy sekä Brutus Superba. 16.11.2010 Torstaina Kouvolassa starttaa Maggies Boy ja lauantaina Käpylä GP:ssä mukana Johnny Muscles. 13.11.2010 Glenwood puristi Jokimaan Kultadivisioonan loppusuoralla hienosti kakkoseksi, juostuaan alkumatkan takajoukoissa. Keulassa kymppiä avannut Johnny Muscles jäykistyi lopussa ja putosi kahdeksanneksi. 7.11.2010 Glenwood ei pystynyt aivan parhaimpaansa Kouvolan V75-kierrokselle, mutta puristi kuitenkin lopussa kolmos- sijalle. Glenwood jatkaa yhdessa Johnny Musclesin kanssa ensi lauantaina Lahden Kultadivisioonassa. 31.10.2010 Johnny Muscles kiri voittoon Vermossa ajalla 15,7ake. Vaikeuksien kanssa painiskellut Maggies Boy ei pystynyt samassa lähdössä kärkeen. 30.10.2010 Brutus Superba esiintyi täysin vetämättömästi torstaina Jokimaalla. Tutkimuksissa hevosella ilmeni jälleen oikein ärsyyntynyt hengitystieinfektio. Glenwood matkusti Porin finaaleissa tuttuun tyyliinsä pussissa ja jäi vaille mahdollisuutta. Glenwood jatkaa ensi lauantaina Kouvolan V75-kierroksella. Tänä viikonloppuna tulessa vielä Vermon sunnuntairaveissa Johnny Muscles sekä tauolta palaava Maggies Boy. 14.10.2010 Brutus Superba voittoon Vermon Teräsmiesliigassa keskiviikkona. Johnny Muscles ylsi Isokengässä viidenneksi takajoukoista. 12.10.2010 Torstaina keulajuoksun jälkeen neljänneksi kestänyt Brutus Superba sekä Johnny Muscles kilpailevat keskiviikkona Vermossa. Johnnyn riesana toivoton lähtörata 12 mailin kilpailussa. Lauantaina väsyneen keulahevosen taakse pahasti pussiin jäänyt Glenwood kiri tilat löydettyään pirteästi viidenneksi. Glenwood tähtäilee seuraavaksi Porin Hopeadivisioona- finaaliin. 2.10.2010 Tampereen Hopeadivarista pronssisija Glenwoodille. Torstain parasta antia oli Johnny Musclesin pirteä kiri takajoukoista viidenneksi, Stormy Sand jäi pussiin ja Lord Stanley alisuoritti jälleen. Ensi viikolla tulessa Stormy Sand keskiviikkona, Brutus Superba torstaina ja Glenwood lauantaina. 26.9.2010 Glenwood jäi vaille kiritioja Turussa lauantaina. Hevonen jatkaa ensi lauantaina Tampereella. Torstaina Jokimaalla Kilpailevat Johnny Muscles, Lord Stanley sekä Stormy Sand. 20.9.2010 Johnny Muscles hopealle Vermossa ajalla 15,1ake. Lord Stanley ei onnistnut montessa jäätyään kuoleman- paikalle. Mikkelin kultadivarifinaalissa Glenwood polkaisi loppukaarteessa etukenkänsä irti kesken nousun ja menetti pelin. 17.9.2010 Epäonnekkaiden rata-arvontojen kanssa painiskeleva Glenwood lähtee lauantaina Mikkelin Kultadivisioona- finaalissa matkaan radalta 12. Sunnuntaina Vermossa starttaa sairas- tauolta palaava Johnny Muscles sekä montelähdössä Lord Stanley. 9.9.2010 Glenwood kiri terävästi hopealle Vermon takamatkalta. Easy Looking ei ollut sairastelun jälkeen parahaimmillaan ja pysyi taktiikkajuoksussa taustalla. 4.9.2010 Glenwood voittoon Kouvolassa johtavan rinnalta. Taktiikkakilpailuksi muodostuneessa lähdössä Lord Stanley ja Stormy Sand eivät pystyneet kärkeen takajoukoista. 26.8.2010 Talli on sairaslomansa pitänyt ja hevosia on taas treenailtu. Ensimmäiset hevoset aloittavat kilpailemisen varovasti reilun viikon päästä Kouvolassa. Oikeastaan kaikki tallin hevoset sairstivat taudin, jossa oireena oli rasituksen jälkeinen yskä ja huono palautuminen. 12.8.2010 Virustauti on vallannut tallin. Loistavasti Vermossa lämmitelleen Glenwoodin suoritus Vermossa jäi viittä vaille ja tutut oireet, yskä ja hidas palautumen tulivat lähdön jälkeen. Stormy Sand pilasi lähtölaukkaan. Talli jää nyt hetkeksi sairaslomalle ja alkaa tähtäilemään syksyn kilpailuihin. 8.8.2010 Tallin hevosia sairaslistalla, uusimpana listalla Kouvolan startin jälkeen yskimisen aloittanut Easy Looking. Johnny Muscles ja Brutus Superba saivat lääkekuurinsa jo viime viikolla. 29.7.2010 Stormy Sand ei kirinyt ollenkaan Vermossa. Johnny Muscles oli myös täysin vetämätön Kouvolan startissaan ja yskähteli pahoin lähdön jälkeen. Tallin hevosten terveyden- tilaa tutkitaan. 28.7.2010 Vermon V5-raveissa mukana ykkösradan saanut Stormy Sand. Torstaina Kouvolassa avaa Suomi- uransa Johnny Muscles. 27.7.2010 Glenwoodin juoksu Oulun finaaleissa meni huonolta lähtöradalta vaikeaksi ja hevonen tuli rintaman takan voimissaan maaliin. Maanantain parasta antia oli Easy Lookingin kakkos- sija Riihimäellä. Lappeessa kilpailleet Brutus Superba ja Lord Stanley eivät pystyneet taktiikkakilpailuissa taka- joukoista terävimpään kärkeen. 21.7.2010 Johnny Muscles kirmaili iloisesti uuteen Tallinnan rata- ennätykseen täydellä matkalla, 15,4ake. Glenwood viimeisteli Oulun Hopeafinaaliin Loviisassa kakkossijalla, hyvällä ajalla 14,3ake. Glenwoodin huono onni V75-rata- arvonnoissa jatkuu - Oulussa kiihdytetään raiteelta 8. 15.7.2010 Monte-debyyttinsä Vermossa tehnyt Lord Stanley pujotteli takamatkalta kolmanneksi hyvällä volttiajalla 16,5ke. Johnny Muscles lähtee lauantaina rekisteröintimatkalle Viroon ja hakee samalla kilpailulupaa kilpailemalla Tallinnan launtai- raveissa. 8.7.2010 Brutus Superba onnistui vihdoinkin! Hevonen sai tehdä mieleisensä juoksun Vermon Teräsmies- liigassa johtopaikalla ja piti lopussa vaivattomasti ykköseksi. Maggies Boy esiintyi erittäin vaisusti ja hevosen terveydentilaa tutkitaan. 4.7.2010 Glenwood pujotteli hienosti 3000e arvoiselle kakkossijalle Jokimaan Hopeadivarissa ajalla 13,1ake. Lafayette Sas hermoili liikaa ja jäi rahasijojen ulko- puolelle. 2.7.2010 Alkavana Suur-Hollola viikon- loppuna tulessa lauantaina 12-radan saaneet Lafayette Sas sekä Glenwood ja sunnuntaina Stormy Sand. 30.6.2010 Tampereelta saaliiksi Lord Stanleyn kakkossija asiallisen kirin päätteeksi. Toistuvasti epäonnistuva Brutus Superba jäi 13-avauksen jälkeen kuolemanpaikalle ja joutui taipumaan siitä pitkällä 3100 m matkalla rahasijojen ulkopuolelle. 25.6.2010 Kouvolan V75-finaalissa vielä parasta virettään hakenut Glenwood paransi keskiviikoksi Vermoon ja kiri hyvän juoksun jälkeen tyylikkäästi V5-avauksen ykköseksi. Torstaina Mikkelistä saaliina Maggies Boyn kolmonen ja Easy Lookingin viitossija. 18.6.2010 Lauantaina Kouvolan V75 Pronssi vs. Kultadivisioonassa kilpailee Glenwood. Ori jatkaa heti keskiviikkona Vermossa, jossa kilpailee myös Stormy Sand. 11.6.2010 Sunnuntaina Forssassa Lord Stanley ja Stormy Sand. Maanantaina Loviisassa Lafayette Sas. 7.6.2010 Glenwoodille kolmossija Seinä- joen Kultadivarista. Voimia jäi jopa hieman varastoon. Glenwoodin seuraavana tavoitteena osallistua Kouvolan finaali- kierroksen Pronssi- vs Kultadivisioonaan. 2.6.2010 Stormy Sandille rahasija Vermosta aivan ok-esityksen päätteeksi. Perjantaina Lahden lounasraveissa starttaa Easy Looking ja sunnuntaina Seinäjoen V75-kierroksella Glenwood. 29.5.2010 Sunnuntaina Lappeessa mukana Lord Stanley ja Keskiviikkona Vermossa Stormy Sand. 27.5.2010 Menestys kiertää nyt vahvasti tallin hevosia, hevoset epäonnistuvat tavalla tai toisella lähdöissään toistuvasti. Kuitenkin treeniotteiden perusteella parempaa on luvassa, joten täältä suosta noustaan vielä! 20.5.2010 Vermossa startanneet eivät onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, parhaimman sijoituksen sai Glenwood ollen neljäs. Ensi viikolla starttaavat Vermossa keskiviikkona Stormy Sand sekä Easy Looking ja Jokimaalla torstaina Lafayette Sas. 17.5.2010 Keskiviikkona Vermossa mukana neljä tallin hevosta: Glenwood, Maggies Boy, Brutus Superba sekä Easy Looking. 9.5.2010 Glenwood oli pitkään vailla kiritiloja Lappeessa ja joutui tyytymään neljänteen sijaan. Seuraavana tallin hevosista starttaa Stormy Sand tiistaina Tampereella. 6.5.2010 Lafayette Sas suoritti Vermossa viimein odotetulla tavalla ja kiri lopussa helposti voittoon. Muut startanneet eivät yltäneet aivan kärkisijoille. Easy Looking läpäisi koelähdön Joki- maalla ajalla 18,0. 2.5.2010 Keskiviikkona Vermossa kilpailee neljä tallin hevosta, Lafayette Sas, Brutus Superba, Maggies Boy sekä Lord Stanley. Torstaina Jokimaan koelähdössä Easy looking. 29.4.2010 Stormy Sand neljäs tasaisessa maaliin- tulossa Jokimaalla. Myös Glenwood esiintyi positiivisesti lähtölaukan jälkeen. 24.4.2010 Lord Stanley asiallinen neljäs Mikkelikssä. Lafayette Sas pilasi laukkaan. Myös Easy Lookingin koelähtö tärvääntyi yllättävään laukkaan. Ensi torstaina Jokimaalla starttaavat Glenwood sekä Stormy Sand. 19.4.2010 Torstaina Mikkelissä starttaavat Lafayette Sas sekä Lord Stanley. Perjantaina Kouvolassa koelähdössä Easy Looking. 9.4.2010 Tallin hevoset olivat hetken helpommalla viimeisten heikoimpien starttien jälkeen. Hevoset palailevat taas tositoimiin, torstaina mikkelissä kilpailevat Lord Stanley sekä talvitreenitauolta aloittava Brutus Superba. 2.4.2010 Sunnuntaina Vermossa kilpailee Lafayette Sas. 25.3.2010 Uusin asukki tallissa on 7-vuotias jenkki- ruuna Johnny Muscles. Hevosen ennätys on 11,1a ja voittosumma n. 150 000e. 24.3.2010 Kaikilta viime päivinä startanneilta hevosilta on jäänyt puuttumaan viimeisin puristus ja myöskään koti- oloissa hevoset eivät vaikuta olevan aivan normaalitasolla. Hevosten terveydentilaa tutkitaan hieman ja kaikki tallin hevoset saavat helpotusta treeniohjelmaan tällä viikolla. 21.3.2010 Hengitysongelmista kärsinyt Maggies Boy ei pystynyt kärkeen Joensuun V75-finaalissa. Hevonen huilaa nyt muutaman viikon. Maanantaina Lappeessa starttaavat jatkuvasti arvontakoneen epäsuosiossa oleva Lord Stanley, Stormy Sand sekä kautensa aloittava Lafayette Sas. 14.3.2010 Maggies Boy helppoon keulavoittoon Lappeen hopeadivarissa. Ruuna jatkaa Joensuun finaalikierroksella heti ensi lauantaina. Tänään Mikkelissä starttaa Stormy Sand, mutta lähtöpaikka on edelleen paha. 27.2.2010 Maggies Boy kolmas Mikkelin Hopea- divisioonassa. Hevosen seuraava tähtäin kahden viikon päästä Lappeen V75-kierroksella. 18.2.2010 Maggies Boy keulasta hyvä kakkonen Vermossa. Lähdön voittanut Joker Royal oli selityksittä parempi. Lord Stanleyn juoksu ei mennyt jouhevasti ja hevonen jäi niukasti rahasijojen ulkopuolelle. 16.2.2010 Keskiviikon V5-lähdöissä mukana Lord Stanley sekä Maggies Boy. Sunnuntaina Kouvolassa kautensa aloittaa sairas- tauolta palaava Stormy Sand. 5.2.2010 Maggies Boy tyylitteli voittoon Vermon V5-Bonuksessa keskiviikkona. Hevonen hallitsi lähtöään keulassa alusta lähtien. Sunnuntaina Lappeessa starttaa Lord Stanley. 2.2.2010 Uusin asukki tallissa on eilen saapunut 6-vuotias ruuna Easy Looking. Loukkaan- tumisista kärsinyt hevonen tavoittelee paluuta kilparadoille kevään aikana. Such A Twinkle loukkasi itseään tarhassa ja lähti toipilaslomalle kasvattajalleen keski-Suomeen. 30.1.2010 Maggies Boy kiri hienosti kakkoseksi Teivon hopeadivarifinaalissa vain muutamia senttejä French Expressille häviten. Hevonen jatkaa heti keski- viikkona Vermossa. Myös Lord Stanley kiri hyvin hopealle torstaisessa Kouvolan startissaan, Samassa lähdössä kilpaillut Glenwood alkoi esittelyn jälkeen arkomaan etujalassaan ollutta vanhaa polkemaa, eikä pystynyt ravaamaan startissa kunnolla. 27.1.2010 Torstaina Kouvolassa startissa Glenwood sekä Lord Stanley. Max Hönez päätettiin omistajaporukan kanssa siirtää pohjoiseen kilpailemaan. Ruuna muutti viikonloppuna Teuvo Leppäsen talliin. Lopputalven kilpailutarjonta oli pohjoisessa parempi Max Hönezille ja paikanvaihdoksen toivotaan tuovan uutta potkua ruunan otteisiin. 20.1.2010 Glenwood palasi Vermossa omalle tasolleen ja kiri väljille vesille päästyään kovaa kyytiä neljänneksi. Torstaina Jokimaalla startissa Such A Twinkle. 17.1.2010 Kouvolan V75-kierroksella nousi Maggies Boy hienosti kakkoseksi Viper Acktionin jälkeen. Glenwood arkoi pientä hokin- raapaisuaan etujalassa eikä pystynyt suorittamaan tasollaan. Glenwoodin osallistuminen Vermon Voimaliigaan keskiviikkona ratkeaa tiistain hölkkä- lenkin perusteella. 15.1.2010 Iittiläisellä hevososaamisella on pitkät perinteet ja hevosia on Iitissä hoidettu kautta aikojen niiden arvoisellaan tavalla. Tästä osoituksena mm. Kaarlo Partasen hevosten useat ravikuninkuudet vuosikymmenten takaa. Kuluneena viikkona Iittiläinen hevososaaminen on saanut julkisuudessa rajun kolauksen "uusi-iittiläisen" hevostallin ansiosta. Salo Stable on erittäin harmissaan tapahtumista ja haluaa korostaa että hevosten pitäminen Iitissä on muutoin oikein hyvällä tasolla ja hevosten hoidon laimin- lyönti millään tasolla ei ole hyväksyt- tävää. 10.1.2010 Lappeesta saaliiksi Maggies Boyn kakkos- sija ja Glenwoodin kolmossija. Molemmat hevoset saivat asialliset kauden aloitus- startit ja jatkavat heti seuraavana lauantaina Kouvolan V75-ravien Hopea- divisioonassa. Torstaina Kouvolassa startannut Such A Twinkle aloitti uuden ravivuoden nelossijalla. Myös Such A Twinkle jatkaa Kouvolassa lauantaina. 6.1.2010 Talli aloittaa kautensa Kouvolassa torstaina, jolloin kilpailee Such A Twinkle. Sunnuntaina Lappeen ykkössarjassa mukana kolme Salo Stablen hevosta, Glenwood, Maggies Boy sekä Max Hönez. 1.1.1010 Salo Stable toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta 2010! Tallin hevoset juoksivat päättyneenä vuonna 121 starttia (12-15- 15) ja rahaa radoilta kertyi reilut 61 000e. Näitä lukemia lähdetään rikkomaan tulevana vuonna.
KOMMENTTI Tästä voit lähettää kommenttisi tallille:
Kirjoita viestisi tähän